Ohjelmat ja työkalut e-kirjojen tekemiseen
Kommentteja 0

12 ohjelmaa e-kirjan tekemiseen

Saatuaan julkaistavan tekstin valmiiksi e-kirjan tekijä tarvitsee yleensä erillisen ohjelman EPUB- tai mobi-tiedoston valmistamiseen. Toistaiseksi vain harvassa tekstinkäsittelyohjelmassa tekstin voi tallentaa suoraan näihin tiedostomuotoihin. Millaisia vaihtoehtoja tekijälle on tarjolla?

Kirjan taitosta e-kirjaksi

Adobe InDesign

Adobe InDesign on selvästi monipuolisin väline EPUB-tiedostojen tekemiseen, etenkin silloin kun tavoitteena on julkaista kirja myös painettuna versiona. InDesignissa työnkulkua ohjaavatkin painokelpoisen tiedoston vaatimukset. E-kirjaksi tallentaminen voi vaatia muutoksia dokumentin asetteluun ja tyylimäärityksiin, sillä harva sivutaitto siirtyy sellaisenaan sähköiseen muotoon.

Ohjelma on kuitenkin luontevin vaihtoehto taittamisesta kokemusta hankkineille kirjantekijöille. InDesignilla tehdyt epub-tiedostot vaativat vielä parissa aiemmassa versiossa paljon säätämistä ja koodin korjausta, mutta tätä nykyä muunnos sujuu huomattavasti helpommin.

InDesign on ammattilaisille tarkoitettu monipuolinen taitto-ohjelma, jonka hintalappu karkottaa amatöörit etsimään halvempia ja ilmaisia vaihtoehtoja. Uuden InDesign CC -version voi ottaa käyttöönsä osana Adoben Creative Cloud -tilausta tai yksittäisenä ohjelmana kuukausimaksua vastaan.

Ilmaiset e-kirjan teko-ohjelmat

Calibre

Calibre on alun perin e-kirjojen kokoelmien järjestämiseen suunniteltu ohjelma, joka on varustettu hämmästyttävän monipuolisilla ominaisuuksilla. Sen vahvuuksiin kuuluu tiedostojen muuntaminen: lähdetiedostoksi kelpaa parikymmentä eri tiedostomuotoa. Mukana ovat yleisimmät tekstitiedostomuodot (TXT, DOC, DOCX, RTF) ja myös e-kirjojen tiedostomuodot EPUB ja mobi.

Calibren kehityksestä vastaa ohjelmoija Kovid Goyal, ja ohjelmaa voi täydentää toisten käyttäjien tekemillä lisäohjelmilla. E-kirjojen koostaminen Calibrella on nopeaa mutta ohjelman ominaisuuksiin perehtyminen voi viedä aikaa, varsinkin erikoisen käyttöliittymän vuoksi.

Calibre on tehokas väline perustekstitiedostojen muuntamiseen, mutta esimerkiksi graafisten elementtien käsittelyyn ohjelma ei anna paljon mahdollisuuksia. Sen sijaan HTML- ja CSS-määrityksillä e-kirjan ulkoasua pääsee säätelemään melko vaivattomasti.

Tällä viikolla ilmestynyt Calibren uusin 2.0-versio täydentää ohjelmaa tässä suhteessa merkittävästi. Ohjelmassa voi nyt muokata e-kirjoja (sekä EPUB- että Kindlen AZW3-tiedostot) editorissa, joka avaa e-kirjan sisältämät tiedostot jaettuun koodi- ja esikatselunäkymään.

Sigil

Sigil tarjosi pitkään hyvän vaihtoehdon e-kirjojen tekemiseen, sillä ohjelmalla pystyi ensimmäisten joukossa muokkaamaan e-kirjan sisältöä niin graafisen käyttöliittymän kuin koodinäkymän kautta. Tästä oli hyötyä myös muilla ohjelmilla tehtyjen epub-tiedostojen korjaamisessa.

Sigil sisältää myös epub-tiedostojen tarkistukseen tarkoitetun Flightcrew-ohjelman. Valitettavasti Sigil-ohjelman kehittäminen loppui helmikuussa 2014. Ohjelman viimeinen kehittäjä John Schember ennakoi asiasta ilmoittaessaan Kovid Goyalin Calibre-editorista tulevan ohjelman ”henkinen seuraaja”.

Ohjelman viimeinen versio on edelleen ladattavissa, mutta päivityksiä ei ole enää luvassa. Suomeksi Sigil-ohjelman käyttöön on saatavilla Jukka K. Korpelan kirjoittama opaskirja.

iBooks Author

Applen valmistaman ilmaisen iBooks Authorin avulla voi tuottaa Applen iBooks-ohjelmaan sopivia ”Multi-Touch-kirjoja” (Applen nimitys), joiden pohjana on Applen mukaelma EPUB-standardista. Valmiiden sivupohjien ansiosta ohjelmalla voi saada aikaan näyttävän näköisiä kirjoja.

iBooks Authorin käyttäjäystävällisyydestä huolimatta on hyvä muistaa, ettei ohjelmalla tehtyjä kirjoja voi myydä muissa kanavissa – teknisten erojen vuoksi myös Applen lisenssiehdot estävät tämän. Muunnos toisiin formaatteihin on käytännössä mahdotonta. Applen iBooks-kirjakaupassa voi kuitenkin myydä muilla ohjelmilla tehtyjä, EPUB-standardin mukaisia kirjoja.

Maksulliset EPUB-editorit

Jutoh

Jutoh on kohtuullisen hintainen (30 € + alv.), pienen ohjelmistoyhtiön tarjoama editori, jonka käyttäjäkunta ei luultavasti ole kovinkaan suuri. Ohjelmalla voi tehdä sekä EPUB- että mobi-tiedostoja.

BlueGriffon EPUB Edition

HTML-editori BlueGriffonin rinnalla myytävä erillinen EPUB-editori tarjoaa graafisen käyttöliittymän EPUB2- ja EPUB3-tiedostojen luomiseen. Kynnyksenä on korkea hinta, joka on tätä kirjoittaessa 195 euroa (+ alv.).

Tekstinkäsittelyohjelmat

Myös muutamista tekstinkäsittelyohjelmista löytyy EPUB-tiedostojen tuki. Näistä tunnetuin on Applen tarjoama Pages, mutta vaihtoehtoja löytyy myös muiden käyttöjärjestelmien käyttäjille. Vaikka tekstinkäsittely ohjelmilla sujuukin, EPUB-tiedostojen muokkaamiseen ohjelmissa ei ole suuria mahdollisuuksia.

Atlantis

Itsenäisen ohjelmistoyhtiön tekstieditori, jolla tekstidokumentin voi tallentaa EPUB-muotoon.

Pages

Applen tarjoama tekstinkäsittelyohjelma. Pages oli ensimmäisiä EPUB-standardia tukeneita tekstinkäsittelyohjelmia ja lopputulos on useimmiten melko hyvää tasoa.

Scrivener

Scrivener on monipuolinen Mac-tekstinkäsittelyohjelma, joka tarjoaa välineet myös haastavampien käsikirjoitusten luomiseen. Tallennusmahdollisuuksina EPUB ja mobi.

Writer2epub

EPUB-tiedostomuotoon tallentamista varten luotu lisäosa OpenOffice- ja LibreOffice-ohjelmiin. Tämän lisäosan kohdalla kannattaa huomata, ettei ohjelmaa ole aktiivisesti päivitetty muutamaan vuoteen.

Muita ohjelmia e-kirjojen tekoon ja muokkaukseen

oXygen XML Author

oXygen XML on täysiverinen XML-editori, jolla saa aikaan myös EPUB-tiedostoja. Ohjelma soveltuu parhaiten edistyneille käyttäjille, jotka tarvitsevat myös muita ohjelman ominaisuuksia: pelkän e-kirjan tekemistä varten ohjelma on kallis hankinta.

XML Spy

Altova XML Spy on vastaavaan tapaan lähinnä ohjelmoijille ja rakenteellisten dokumenttien käsittelyyn tottuneille käyttäjille tarkoitettu ohjelma.

Valitse ohjelma oman tarpeen mukaan

On hyvä varautua siihen, että myyntikelpoisia EPUB-tiedostoja saa harvoin aikaan ensimmäisellä yrittämällä. Vain muutama ohjelma on alun perin suunniteltu pelkästään e-kirjan tekemistä varten. Lopputuloksen on vastattava myös jälleenmyyjien teknisiä vaatimuksia, jotka saattavat poiketa toisistaan. Valmis tiedosto kannattaa aina tarkistaa myös useilla e-kirjojen lukuohjelmilla.

E-kirjaa suunnittelevan kannattaa tutkia eri vaihtoehtoja omasta näkökulmastaan: kannattaako työ tehdä itse vai tilata se ulkopuolelta, ja onko kirja tarkoitus julkaista myös painettuna versiona. Jos kiinnostusta riittää kokeiluihin ja HTML- ja CSS-kuvauskielten kanssa työskentely on tuttua, e-kirjan saa aikaan myös ilmaisilla työkaluilla.

Tämä e-kirjan teko-ohjelmien lista on varmasti kaukana täydellisestä: lisää vinkkisi kommentteihin, jos olet löytänyt muita e-kirjan tekemiseen soveltuvia ohjelmia.

Jätä kommentti